Siirry sisältöön

Myötätunto, itsehoiva, kuunteleminen, hellittäminen, lempeys, itsearvostus, levollisuus. Kaikki sanoja, jotka omassa mielessäni yhdistyvät restoratiivisen joogan ytimeen.

Englanninkielen sana restore tarkoittaa palauttamista ja ennallistamista. Siitä juuri restoratiivisessa joogassa onkin kysymys. Palauttaa kehomieleen tasapaino ja ennallistaa hermoston ylivireystila takaisin harmoniseksi oloksi. Restoratiivista joogaa kutsutaan usein myös levon joogaksi. Pitkäkestoisissa asanoissa voidaan viipyillä jopa 20 minuuttia. Asennot ovat monipuolisesti tuettuja. Varsinaista venytystä ei pääse syntymään, vaikka pientä avautumisen tunnetta voi tuntua. Tavoitteena on yksinkertaisesti antaa keholle lupa päästää irti. Samalla elvytetään voimavaroja, sekä ehkäistään uupumusta ja stressiä.

Restoratiivisen joogan 60min. ryhmätunnilla on usein vain 2 asanaa. Niiden rakentamiseen käytetään jokaisen osallistujan kanssa henkilökohtaista aikaa, jotta asennosta saataisiin levon ja rentoutumisen mahdollistava tila. Koska jokaisen keho on erilainen, on tärkeä huomioida myös kehojen erilaiset tarpeet. Tämän vuoksi apuvälineitä käytetään runsaasti, mm. bolstereita, joogatiiliä, tyynyjä ja erilaisia vilttejä.

Myllytalolla restoratiivisen joogan ryhmätunnit toteutetaan 100-vuotiaan hirsitalomme tunnelmallisen lämpöisessä pirtissä, kynttilän valossa. Kaikki tarvikkeet tulevat talon puolesta. Suosittelemme mukaan joustavia, lämpimiä vaatteita (villasukat!) sekä aineenvaihdunnan kiihtymisen vuoksi juomapulloa.

Tervetuloa tietoisen lepäämisen äärelle <3

Myllytalolla 4.3.2023, Kirsi

Lisätietoja restoratiivisesta joogasta ja aiheeseen liittyvää kirjallisuutta löydät Levon vallankumous -sivuilta.